Raumaan rakastuneet
Kysyimme ihmisiltä, miksi he ovat rakastuneet Raumaan. Lue, mitä he vastasivat.
Kuvauta itsesi kauniissa kehyksessä ja tunnusta rakkautesi Raumaan
Kysyimme Kristiina Saloselta, miksi olet rakastunut Raumaan? Lue, mitä hän vastasi!
”Kyllä omaa kotiaan pitää rakastaa. Sitä ei voi oikein edes sanoin kuvata miltä se tuntuu, kun ajaa Helsingistä Raumalle, kotiin.” Vastaa Matias Marttinen kysymykseen Miksi olet rakastunut Raumaan?
Finlanders ja Rauma kuuluvat yhteen. Yhtyeen historia linkittyy paljolti tähän kaupunkiin ja moni sen riveissä aiemmin soittanut on raumalainen. Nykyisistä jäsenistä Kunu Lehtomäen koti on aina ollut Raumalla.
Ravintola Kapteeninhuone tarjoilee päivittäin vaihtuvia lounasherkkuja viikon jokaisena arkipäivänä. Vain kivenheiton päässä keskustasta Kalliokadulla sijaitsevan ravintolan listalta löytyy makuja moneen makuun - niin maalta, mereltä kuin ilmasta.
Maailmalla kiertävä Markus Niemelä vastaa empimättä ”Kyllä, ehdottomasti!” kysymykseen ”Tunnetko olevasi raumalainen?”.
Kaupunginjohtaja Kari Koskelle Rauma on ollut tuttu aina. Uudessakaupungissa syntyneelle ja lähes tulkoon koko elämänsä asuneelle Koskelle Rauma on ollut ”se merihenkinen naapurikaupunki”
Rauman kaupungin kulttuurijohtaja Risto Kupari aloittaa juttusarjamme Raumaan Rakastuneet, jossa utelemme tunnetuilta henkilöiltä heidän kaupunkiin ihastumisensa taustaa
Keräsimme tähän vanhempia julkaisuja kun olemme kysyneet tapaamiltamme ihmisiltä miksi he ovat rakastuneet Raumaan.